Se tie kuljettava, jonka mutkissa ylimääräistä iloa.

Tuo monivärinen katse. Keneltä se heijastui, keneltä vei hetkeksi huolet?

Hän kuori nopeasti sipulin ja selitti itkunsa tieteellisesti.

Löytää jäätä, jonka pinnan rikkoo ajatusten piruetti.

Tunneissa pesivät minuuttien mustavalkoiset linnut.

Tulla niin raskaasta todellisuudesta, että tässä maailmassa kaikki keveää.

Huuto ja hiljaisuus eivät kontrastejaan mieti.

Odota, ole toisinaan silmää iskevä Minerva. Pöllö on ollut paljon poissa, ikävöin sen tapaa ajatella luopumalla, lentämällä pimeässä.

Kiire on sydämeni mekaaninen narritar.

Näsäviisaus on viisauden porteista pienin, koiranluukku.

(Tämä oli alunperin facebook-keskustelussa Timo Salon kanssa 20.11.2013)

Runous siirtää rikkinäisiä vuoria.

Luo, loistele. Suo, soittele.


(Tämä on ensi kerran julkaistu Facebookissa, mutta en ole merkinnyt muistiin tarkkaa ajankohtaa. Sieltä jostain uumenista se kyllä löytyisi. Vuodelta 2012 tai 2013, luulisin.)

die mieteLaus, die mieteLäuse

(kirjoitettu Facebookissa omalla sivullani aforismikeskustelun kommentteihin 27.11.2013)

Onko pikkukiviä siirtävä tuuli toivoton vai toiveikas?

Metsä oli aluksi melankolinen, mutta sitten puut virkistyivät minusta.

Sisarukset yö, yö ja yö. Kirjoittajan suku.

Syyllisyys on aikaan maatumista.

Aurinko lauloi silmänurkkaan valon, varjo siihen haukan siluetin.

Aforismi, tuo apinankasvoinen orkidea.