Tuntosarvet? Siivet? Naisen anatomiaa?

Muutama sana kirjankansista: lokakuussa 2012 ilmestyneen Ystävätär K:n kannen yleisilmeen on tehnyt Marko Niemi. Musta piirros on minun tekemäni. Viherkeltainen taustakuvio on pelkkää etukantta katsoessa epäsymmetrinen ja näin rikkoo mustan kuvion melankolista staattisuutta. Mutta kun kannen avaa niin, että näkee sekä etu- että takakannen samanaikaisesti, huomaa, että myös viherkeltainen kuvio toistaa itsensä symmetrisesti, luoden roschachmaisesti varioituvia mielikuvia.

Kannesta voi tehdä useita vaihtoehtoisia tai yhtaikaisiksi kiertyviä tulkintoja. Merkityskerrostumia rakastavana ihmisenä olen ottanut tämän huomioon kuviota piirtäessäni. Yhtä oikeaa tulkintatapaa ei ole. Kansi on liitettävissä kirjan teemoihin monin eri tavoin. Tuntosarvet, siivet, naisen anatominen kuvio (esim. munasarjat), sydämen puolikkaat - siinä muutamia lukijoiden tulkintoja mustasta piirroksesta. Unohtamatta tietenkään ilmeisintä kuva-aihetta eli kasvia, köynnöstä, jossa siinäkin, kuten kirjassa, elämän ja kuoleman ainekset ovat samanaikaisesti läsnä, samoin kuin maan ja ihmisen kohtaamisessa/kosketuksessa.

Aforismilinkkejä

Suomen aforismiyhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja Sami Feiring (pj:nä 2004-2012) on jo vuosien ajan koonnut yhdistyksen ylläpitämille nettisivuille sikermiä nykyaforisteilta. Netistä löytyy aforismejani yhdistyksen Aforistihakemistosta, Aforismiblogista sekä Feiringin omasta blogista nimeltä Aforistiblogi.

Löytöretkueen runoja Tuli&Savussa 2011

Runouslehti Tuli&Savu julkaisi löytörunoprojektini eli Löytöretkueen runoja vuonna 2011 (lehti nro 64). Aloitin Löytöretkueen vuoden 2010 puolivälissä, ja koska se rakentuu blogipohjalle mielestäni hyvällä tavalla, en ole suuresti kiirehtinyt sen sovittamista paperille painettuun muotoon. Löytöretkue-kirja on kyllä suunnitteilla, jahka materiaalia kertyy tarpeeksi. Löytöretkuehan on fyysistä toimintaa eli sopivien antikvaaristen kirjojen jatkuvaa etsintää, konkreettista kirjaesineiden penkomista, matkustamistakin vaativa projekti, ja siinä mielessä kokeellisena runoutena myös uniikki projekti, käsityön ja käsitteellisyyden yhdistelmä.

Tuli&Savussa julkaistiin seuraavat Löytöretkueen runot:

Todellisesta asiain ylösalaisin kääntämisestä

Pieni varas

Sydän

Haavojen hoidosta

Puukko ja sinikello

Parnasso 6/2011

Parnassossa 6/2011 julkaistiin kuusitoista aforismiani. Samat aforismit oli vain hieman aiemmin samana vuonna julkaistu antologiassa Tiheiden ajatusten kirja - Uuden aforismin parhaat (toim. Sami Feiring). Syy saman setin käyttöön kahdessa paikassa oli hienoinen kiire. Parnassosta soitettiin: "Haluaisimme aforismejasi seuraavaan lehteen". Minä: "Ok, milloin tarvitsisitte ne?". Parnasson toimittaja: "Tänään". Kysyin, käyvätkö antologia-aforismit, ja ne kävivät. Joskus aforistinkin pitää olla nopea...



Kysymysmerkkien kauniita vauvankalloja


Kysymysmerkkien kauniita vauvankalloja minä silitän kynäni kärjellä.

Voinko puhua juurista, jos kohde ei suostu enää olemaan puu?

Hyvä ajatus kiusaa ajattelijaansa viipyilemällä.

Toiset huitovat käsillään vastauksen kaikkeen, toiset kysyvät, muuttuvat.

Tyhjyyttään ammottaa jokainen hetki, eheytymättömällä elämäntanssilla täytettävä.

Kiltin kukan on opeteltava komentamaan koko niittyä.

Tämä on kesken. Niin tämäkin. Sellaista on aikuisuus.

Liitto: kaksi samalla tavalla rikki, kuin jonkun viisaan rikkomina.

Häiriötekijä tekee sivuhomminaan kauneuttakin.

Siipirikon virittäminen vaatii hetken.

Kilpaillaan siitä, kuka sirottelee oman tuhkansa reippaimmin.

Vangitun eläimen silmässä ihmiskasvoista surua.

Oletko talvi vai tyhjä asiakirja?

Aurinko loputtomasti jahtaa varjoaan.

Nämä ajat menevät rikki mennessä.

Lopuksi et enää auo suutasi ja yritä kujertaa, vaan sanot. Ja muutut mullaksi.

Parnasso 7/2009

Parnasso julkaisi aukeaman verran runoani numerossa 7/2009. Runon osia päätyi myös Ystävätär K -kokoelmaan, mutta kirjan kokonaisuuteen sovitettuna hieman hiotumpana, eri muunnelmina ja/tai eri järjestyksessä. Tätä Parnassossa ollutta runoa tuli kyllä esitettyä useissakin paikoissa parin vuoden aikana. Aloitus "Näissä huomattavissa olosuhteissa. Näissä suurissa kierrosluvuissa." on vieläkin iskostuneena runoesitykselliseen lihasmuistiini.

Tähän blogialustalle kirjoittaessani en saa runoon aivan kaikkia niitä muotoiluja ja asetteluja, joita käytin Parnassossa, mutta suurinpiirtein näin:


Kaunis juhlapäivä


Näissä huomattavissa olosuhteissa.
Näissä suurissa kierrosluvuissa.

Me kumarramme ja me aplodeeraamme
äärettömänä, poikkeustilana, suruna, elokuuna
rikkinäinen päivä, rigor mortis, sanot
kaikki on kauheaa, sanon
on turha kuvitella mitään, sanot
miten kauniisti raha vaeltaa, sanon
miten nopeasti raha valuu silmänurkistasi, sanot
puhumme toistemme ohi kauppakeskuksina, sanon

en ole enää tässä, sanot

pitääkö juhlakuvassa olla vaiti ja liikkumatta, sanon
olen erilainen kuin haluaisit ja nyt voit vihata, sanot
miten voisimmekaan

olla toisin, katsomatta pörssikurssien kiihkeitä revontulia,
triljoonia kavalia noitia keuhkoissa ja yskä, arpeutuminen,
yskä. Tekniikka on keksitty.
Kaukaisilta tulevaisuuksilta valuu matalista matalin sävel,
murtaa otsan. Etsin
pieniä liikeratoja, aika on unohtamalla tehty.

Koeta kestää, se ei mene koskaan ohi.

Tunne tässä kohtaa, onko se niin yksinkertaista, sinutko
tekisi mieli kuiskia, öitteni ohutta lankaa,
kuin keskitysleirin savupiipuista leijaileva tuhka yrittäisi kertoa,
miten silmiisi iltapäivän kuu pimenee.

Paperilyhdyt loittonevat hitaasti toisistaan,
onko täällä kohta enää muita pimeässä?

Keijuko, olen

perhosnegaatio

hidas valotusaika, jotkut vain mittaavat tätä välähdystä eri tahdissa,
metriä, kilometriä, mailia, kierrosta, laulua, minuuttia, tuntia, sekuntia.

Viimeiset tienylittäjät kylmenevät tuolla, katso,
miten ne eivät löytäneet paikkaansa.
Yksi allejäänyt nytkähtää vielä,
pumpataan lyijyä, mitataan kiihtyvyys, kuunnellaan
miten hiljaa sydän hyrisee hiipuessaan.

Ystävätär kuolema saapuu työkalupakkeineen,
terineen, lauluineen, leikkureineen.
Tätä naista tarvitaan kaikilla aloilla,
hänen haalarinsa ja hanskansa ovat värikkäät.

Pieni tyttö ajaa tavallisella mustalla polkupyörällä,
kauppakeskusten välissä joku synnyttää,
joku virittää piikkilankaa,
romanialainen isoäiti on polvillaan

ja se muistaa tanssilattian olleen postimerkin kokoinen
tai valkokankaan, tai valtion, tai globaalin talouden.
Sen kyyneleissä on metallinsirpaleita ja syksyistä aseöljyä.

Aurinko ärjyy tuskallista loppukesää,
pian kai senkin on koneistuttava, pukeuduttava tilastojakkuun,
kiivettävä juhlapuheiden uumia pitkin vaatimaan lisää
kohmeisia nuorten naisten sormiluita,

ajatuksia, markkinoiden morsiamia, joiden silmistä
ohikiitävät linnunvarjot tungeksivat sisään.

Lumooja 1/2008

Ja tässä toinen Lumoojassa 1/2008 julkaistuista runoistani. Runo päätyi sellaisenaan esikoiskokoelmaanikin (Ystävätär K, s. 43). Tosin ilman sitä nimeä, jolla se Lumoojassa julkaistiin. Lumoojassa julkaistun runon nimenä oli "Takapihan aikaniekka". Sittemmin sanapari "Takapihan aikaniekka" on päätynyt erääseen aforistiikkaa käsittelevään esseetekstiini, joka ilmestyy vuonna 2013.

Lumooja 1/2008

Kirjallisuuslehti Lumoojassa nro 1/2008 (s. 24-25) julkaistiin kaksi runoani. Tässä ensimmäinen niistä:

Mistä kaikki alkoi: Reviiri-antologia 2007

Debytoin runoilijana Varsinais-Suomen taidetoimikunnan julkaisemassa Uuden kirjallisuuden vuosikirja Reviirissä vuonna 2007. Reviiri-antologia on Turun seudulla varsin tunnettu ja arvostettu julkaisu, mutta muualla Suomessa hyvin harvat tietävät siitä mitään. Syytä olisi: kun katsoo vanhojen Reviirien kirjoittajia, huomaa, että varsin moni Reviirissä debytoinut on tullut alalle jäädäkseen.

Reviiri 2007:n kannen ja taiton teki Katja Pakarinen.

Alla yksi näyteruno Reviiri-runoistani. Minulta oli julkaisussa mukana yhteensä 12 runoa. Reviiri-antologioita löytyy Varsinais-Suomessa hyvin kirjastoista. Turun kaupunginkirjastossa Reviirit pääsevät myös maakuntakokoelmaan. Helsingissä ja muualla saattaa joutua tilaamaan kaukolainana.

Raideaforismit

Aforismejani on ollut mukana pääkaupunkiseudun raideaforismikampanjassa vuosina 2011 ja 2012. Kampanjan aikana ratikoissa, metroissa ja metroasemilla (aiemmin myös paikallisjunissa) on aforismeja julistetelineissä ja valotauluilla, valtaamassa ansiokkaasti sitä kaupunkitilaa, joka yleensä pyhitetään mainoksille.

Kuvan aforismi sijoitettiin vuonna 2011 kymppiratikkaan, jonne se sitten unohtui ja matkusteli pitkään vielä varsinaisen kampanja-ajan jälkeenkin.

Wanted Nokturnossa

Nokturno.org-runoussivustolla vuonna 2009 runo Wanted, jossa osittain varioin Reviiri-antologiassa olleita runoja ja joka päätyi hieman muunneltuna myös kokoelmaan.

Scifiruno Kulttuurivihkoissa 6-2007

Kulttuurivihkot nro 6/2007 oli scifiteemainen numero. Siinä julkaistiin yksi runoni. En tiedä, oliko sivun taittoratkaisu tarkoituksella noin erikoinen kuin alla olevasta kuvasta näkyy, vai oliko taitto mennyt vahingossa pieleen, mutta joka tapauksessa taittoratkaisu teki tekstistä hiukan vaikeaselkoisen. Laitan lehden sivusta tähän vain pikkukuvan ja kirjoitan runon uudelleen sen alle. Kulttuurivihkojen vanhoja numeroita löytyy ilahduttavasti pdf-muotoisina lehden nettisivuilla olevasta arkistosta.

Tässä kuvassa on surureunat, terävä näyttö

Kadmiuminen aurinko koteloituu,

kaikki mitä näen on morsiamen huikea luminanssi.

Viettää nyt häitä, vaikka täällä pitäisi olla hiljaa

ja mykkänä haravoida pienten äänten hautausmaata,

kanta-asiakaskortilla verikoe kerran kuukaudessa,

injektio niille jotka eivät enää jaksa.

Juuri kun kaikki on juuretonta,

kasvonilmeet projisoitu

ja melankolein koristettu,

minä en voi enää vaieta.

Sydämessäni sihisee elektrovaarna,

on monikerroksisen kuumeen sarvekas vuosituhat,

triljoonakiehkuraisten soittoäänten parveileva furioso.

Ja tanssien, väreillen hohtodiodeja,

saapuu maahisia, metron varjoisaa väkeä,

varissuolaisia, sinisiä 3D-noitia,

saapuu salaa toivottuja, viileitä plasmalapsia.

Jännitän, kuten sulhaset aina, ilo alkaa äkisti

rummuttaa, ja millaisessa maailmassa minä

tiedän, että kaikki tulee paremmaksi.

Worte sind Taten - Neue finnische Aphorismen

Sami Feiring ja Alexander Eilers käänsivät vuonna 2010 suomalaista nykyaforistiikkaa saksaksi pienen Worte sind Taten - Neue finnische Aphorismen -antologian verran. Antologiassa on mukana 32 nykyaforistia.

Tuntuu varsin mainiolta lukea omia aforismejaan saksaksi, semminkin kun monet aforismeistani ovat siinä määrin merkityskerrostuneita, että valintoja merkitysten suhteen on käännöksessä pakko tehdä.

Minun aforismejani on antologiassa viisitoista. Koska kirjaa on luultavasti vaikeaa enää löytää mistään, tässä aforismini skannattuina:

Saksan kieltä vajavaisesti osaavallekin (kuten minulle) aforismien saksankielisten käännösten lukeminen on jollain erityisella tavalla nautinnollista. Kielen rytmi vie mukanaan, tuntuen samanaikaisesti sekä vakavalta että leikkisältä. Saksan kielen sanajärjestys kutsuu ajattelemaan uudesta kulmasta. 

Monet näistä aforismeista ovat luettavissa suomenkielisinä alkuperäisversioinaan antologiasta Tiheiden ajatusten kirja - Uuden aforismin parhaat (2011) ja/tai Ystävätär K:sta, joka on runoa ja aforismia yhdistelevä esikoisteokseni (2012).

Teepussiaforismeja

Tämä on aforistin urallani erityisen hauska julkaisukuriositeetti: aforismejani alettiin julkaista teepussien kannoissa vuonna 2012 (tai olisiko ollut jo 2011 lopulla).

Suomen aforismiyhdistys tekee yhteistyötä Princess-teefirman kanssa, ja yksi teepusseissa/kaupoissa liikkeellä oleva erä sisältää aforismeja kymmeniltä eri henkilöiltä, satoja erilaisia aforismeja. Teepussilaatikkoa ostaessasi et voi tietää, kenen aforismeja se sisältää. Samaa aforismivalikoimaa painetaan teepusseihin kahden vuoden ajan, sitten etsitään taas uudet aforismit.

Minulle kävi hyvä tuuri: ostin talvella sattumanvaraisesti kaksi Princess-laatikkoa steissin Alepasta (en yleensä osta tätä teetä), ja toisessa oli omia aforismejani! En ole varma, onko niitä painettu teepusseihin enempää kuin näitä kuutta, mutta hyvä setti tämäkin. Joskus mietin sitä valtavaa erilaisten teehetkien moninaisuutta, joissa aforismini saattavat olla läsnä. Lukijakunta on laaja.

Tuosta viimeisestä olen sittemmin pudottanut 'usein'-sanan pois. Nykymuodossaan aforismi on: "Häiriötekijä tekee sivuhomminaan kauneuttakin."

Alle jääneitä kirjaimia, ei muuta

Kuriton kirjain räsähtää otsaan
ja keskeneräisyys löytää kasvoilleni,

muutama romuttunut lisätunti,
2000-lukuinen kysymys: tunnetko sinä jotain? Tiet
vilkkautta huutamassa, naistakin yhä
ravistellaan, hiekkaa kolariauton ohjekirjan välistä.

Hengityksen kirjain, kun kuu on katketa yöllä,
suolistot kurluttavat epämääräistä mielipidemassaa,

kukaan ei sano mitään, joku sanoo jotain, kukaan ei sano mitään,

näetkö nykyajan rikkinäisen kukkasen?

Kun poskilihasten päihin kytkee elektrodit,
antaa vähän sähköä, niin se hymyilee, sen hohde
on pimeää ja aistimme miten kuu
raahautuu kuolleitten kirjainten yli.

Ihanteellinen kohde, neito konein itkemään, ei tunne
miten lumous katoaa.

Minulla on diadeemi ja piilokarsastus jalokiviä täynnä,
tiedän kirjoitukseksi tulemisen mekaniikat.

Alavatsassa on kaikki hyvin,
ei kai pitäisin muuta kuin tuntea aikansa,
mutta ruumis on mykkä, ilta, veri liplattaa,
aukean keiju hymytön, raaka kevättuuli.

kun maiseman harmaa grafiikka, mielenvedos
joka päivä samanlainen eskapismi
kun hengitän, kun en hengitä, kun hengitän, kun
en hengitä.

Viskoo meitä metsien yli, sydän
pieni välkkyvä, kylä, sen asukkaat kylmissään.

Tähdennät, ettei enää pelota kuin ennen,
ettet kuole enää hirteen aivan joka päivä,

että tuli on avattu jo niin monta kertaa, että metsä on tuttu,
peura, sekunnit silmäripsissään, odottaa sinua
kaupungin laitamilla, kuuletko,

mustikanvarvut katkeavat,

kun taas alan hulluuksissani hengittää, alan taas katsoa ulos
ja hengittää kirjaimia bussien katoilta, metrojen lattioilta,
kerjäläisten kirjapainoista,

huudosta ja rimpuilusta, mistä on pienet tytöt

suupielissä huikea 1800-luku,
lähes täydellisten kasvohalvausten pioneerit tulevat jo,
maestro Duchenne de Boulogne näkee,

kuumeilee, sytykkeet tuoksuvat, kaikki puhe liian nopeaa,
ja tavanomaiseen tapaan kielokin
suoristaa vartensa, hei odota,
mulla on uutta valitettavaa.
Kuoleman pikkutarkka järjestys on arka,
arrogantti, herkkä nuori
mekaaninen narritar.

Maisema pukenut strobovalot alusvaatteikseen,
kaikki ojennetaan pihdeillä suoraan silmään,
mitään ei jää arvailujen varaan. Hirviöiden aika,
diktaattorien, liimautua urbaaneihin ikkunoihin.

Suru on tänään neonvihreää, sen silmä puhjennut,
tanssijat rikki. Nyt,
ala ajatella itse.


Öinä ja päivinä se lipuu metrona alatisoittoa,
nauraa hiljaa, kumeasti.




(julkaistu runouslehti Tuli&Savussa 1/2009 [nro 55], s. 26-27)

Pienen luurangon kantaa, jää asumaan,
yrittää virittää keskustelua aamuisin,
mutta ei osaa kuin kuoleman,
tietä ylittävät madot ja muut,
sanoa leveämmiksi polut.

Varjoosataa, vesipisarassa, joka karkaa
ennen kuin maa ehtii juoda sen, leikkaan
siluettiasi, vaikka silmissä jo pimeämpi
tuo vaelluksesta lintu, tuo pelkkä liike.